maanantai 31. elokuuta 2009

Lähtö lähenee, päivät vähenee

Dios mio! Miten voi pakata järkevästi, kun pitää ottaa mukaan työvaatteita(laskin omistavani neljä mukaan kelpuutettavaa paitaa), vapaa-ajanviettoreleitä, reissausvaatteita ja vielä varautua helteisiin. Sängyllä on nyt epämääräinen yhdistelmä kaikkea edellä mainittua ja paljon muutakin. Jos jotain ei ole, niin sitähän ei tarvitse?


Deletoin muuten äsken vahingossa noin A4:sen verran tekstiä, tämä blogiura ei ala turhan lupaavasti.

Tänään olen kuitenkin käyttänyt runsaasti aikaa tuskastumiseen siitä, kuinka pulassa tulen olemaan kaikkien chilenismojen keskellä. Omia sanontoja on näin netistä etsittynä ihan liikaa, ja kirjoitusasu ei vastaa sitten yhtään mitää oppimaani. Todennäköisesti tarpeellisin tulee olemaan Cachai?(=Tajuatko?), johon on sitten helppo vastata No.


Olen myös hoitanut kaikkia asioita, joita en ole jaksanut hoitaa aikaisemmin. Hesari on jäähyllä, posti on käännetty, liittymätyyppi vaihdettu ja apurahan perään kyselty. Näitä kaikkia on ollut enemmän kuin miellyttävää hoitaa tällä röökin ja viskin polttamalla äänellä, kun langan toisessa päässä on varmasti jonkun aikaa mietitty, että mitä se siellä kähisee.



Sain myös muuten Chilestä sähköpostia, jossa kyseltiin, että mitä meinaan sitten tehdä, kun olen perillä. Vastasin, että sepä on minulle itsellenikin hieman epäselvää. Ehkä joku muu olisi hoitanut kuviot paremmalle malllille, mutta mun tapa nyt yleensä on mennä ensin ja miettiä sitten.



Löysin facebookista hirveän kasan kuvia Temucosta, pistin muutaman tähän mukaan. Ihan kivalta siellä näyttää, tosi eurooppalaiselta. Onko se hyvä vai huono, en tiedä. Se, miksi otin mukaan kuvan jalkapallostadionista, pelottaa itseänikin. Minut on aivopesty. Huominen menee vielä puuhailessa ja ahdistuessa, sitten ei enää auta.

P.S. Otsikon kuva on Costa Ricasta, parempi tulee ajan kanssa. Itse asiassa koko otsikko on superkökkö, mutta enpä olisi etukäteen arvannut, kuinka vaikeaa sen keksiminen voi olla. Siis kaikki menee vaihtoon, jossain vaiheessa. Ensi vuonna?

1 kommentti:

  1. kommentoin sun kommenttiin hyödyllisimmistä sanoista, käy tsekkaa!

    jaa temucosta veikkaan että paikan päältä löydät sen epä-eurooppalaisemmankin puolen, en oo sinne asti vielä selvinnyt mutta ei se koko kaupunki ihan tuolta varmaan näytä.. tai mistä tiedän. näyttää siistimmältä kuin santiago. :p vaik täältä löytää kaikkea lasisista pilvenpiirtäjistä hökkeleihin.

    VastaaPoista