Holahola

Täältä peiton alta taas kirjoittelen, mutta nyt ihan aiheesta olen kääriytynyt neljän vilttini ja päiväpeiton alle. Pari päivää on ollut vähän kurja fiilis, ja nyt tänään töissä olin niin surkea koiranpentuilmeineni ja vilunväristyksineni, että José passitti mut kotiin. Nyt juuri heräsin, klo 20 illalla, viimeisiin auringonsäteisiin. Mukavaa. Huomenna lähdetään päiväksi muutaman tunnin ajomatkan päähän Angoliin, sinne otan myös kameran mukaan. Mitään juttua sieltä tuskin kirjoitetaan, kyseessä kun on urheilutoimituksen matka katsomaan naisten käsipalloa.

Töissä on ollut motivaatio aika nollassa. Kun töitä ei ole, niin yllättävän nopeasti siinä passivoituu. Toivottavasti tilanteeseen tulee vähän muutosta, iltapäivän aikana el directorin ja Josén on ollut tarkoitus palaveerata. Toisaalta, el directoria ei meidän gringojen läsnäolo sen suuremmin hetkauta, että vamos a ver.

Maggin tytär Cristi suunnittelee vielä tämän kuun aikana tehtäväksi tulivuorivaellusta, odotan ihan hirveästi, että reissu toteutuu. Ympärillä on ihan mielettömästi kaunista luontoa, tunnin-parin ajomatkan päässä, ja tuntuu että joka hetki, kun en ole sitä ihmettelemässä, hukkaan aikaa.

Ihan eteläkärjessä sijaitseva Torres del Painen kansallispuisto kiinnostaisi myös, mutta saas nähdä, kun siellä on suurinpiirtein ikuinen talvi ja tuntuu, että tämän tytön kylmäntärinät tältä vuodelta sais jo riittää. Vaikkei kotiin olekaan ikävä, niin tiivistettyjä ikkunoita ja toimivaa lämmitystä kyllä.