sunnuntai 29. marraskuuta 2009

Gringana gringojen joukossa

Nyt se reissu vihdoin alkoi. Pari paivaa on vietetetty Santiagossa ja samalla olen joutunut huomaamaan, ettei tama chica rubia nyt olekaan loppupeleissa mitaan niin erikoista tassa maassa. Hostellissa iski pieni shokki paalle, kun kaikki puhuivat englantia enka yhtakkia enaa erottunutkaan joukosta. Tasta lahtien sitten olenkin osa sita soljuvaa gringojen massaa, jotka jokaisessa mahdollisessa tilanteessa jakavat reissukokemuksiaan, selostavat suunnitelmiaan ja elavat ihanaa gringoelamaa ajatellen kokevansa jotain ihan ainutlaatuista.
Viikonloppu on mennyt paremmin kuin hyvin, kiitos kaupungissa asuvien citysherpojemme Annin ja Jukan. Perjantaina sain kiikuttaa muovikasseissa pariskunnan hoteisiin kaikki kuukausien kertyneet tai muuten vain reissussa tarpeettomat tavarat, ja ihme, rinkkani mahtuu taas kiinni.
Lauantaina suuntasimme Jukan kaytossa olevalla hulppealla kaupunkimaasturilla kohti pohjoista ja Isla Negralla sijaitsevaa Pablo Nerudan kotia. Huh, etta voi jollain riittaa tavaraa. Tyynenmeren kuohuvalla rannalla sijaitseva oli paitsi kirjailijalle sopivalla tavalla boheemi ja ekstentriseen tyyliin sisustettu, kasittamattoman taynna Pablon simpukka-, pienoismalli-, viinilasi- ja patsaskokoelmia. Syodessamme lounasta, rantatormaan rikkoutuvien aaltojen kuohussa ja auringon paahtaessa korkealta taivaalta, alkoi vihdoinkin lomafiilis upota tajuntaan.
Isla Negralta jatkoimme viela Valparaison kautta takaisin Santiagoon. Matkan varrella Jukka muisti pomon hanskalokeroon piiloutuneen suomalaisen musiikin aarreaitan. Kieltamatta tuntui aika absurdilta katsella edessa siintavia, osittain viela lumihuippuisia Andeja, lampomittarin nayttaessa reilua pariakymmenta astetta ja hoilata kuorossa "ohi syyskuun, lapi repaleisen lokakuun, kaipuu kaljakorin kilisee". Tasta se lahtee.

3 kommenttia:

  1. Terveiset Mummilta ja vaarilta sekä hyvää lomaa ja pitkää yheyttä. Me seurailemme missä kaikessa seikkailette.

    VastaaPoista
  2. Oon kade! :) Kuvia, kuvia!!! :)

    VastaaPoista
  3. Mahtavia lomailuhetkiä, toivotaan, että tästä lähtien paistaa aurinko! Nähdään taas kuukauden päästä :)

    VastaaPoista