perjantai 6. marraskuuta 2009

La gringa puede escribir también

Noniin, täällä taas. Aika kuluu hirmu nopsaan. Töitä on enää tän viikon jälkeen kolme viikkoa ja aika ristiriitaisin tuntein edetään pitkin marraskuuta. Toisaalta ei jaksaisi enää töihin keskittyä ollenkaan, toisaalta tietää, että kun tämä pesti loppuu, on kotiinpaluu taas askeleen lähempänä.

Töissä ollaan vihdoin ja viimein päästy tositoimiin, siis kirjoittamaan. Eilen ilmestyi mun eka, ihan ikioma täyspitkä artikkeli ja työkaverit on selvästi otettuja. Gringahan osaa muutakin kuin vain olla ja möllöttää!

Ihmistä jos jonkinlaista on tässä parin kuukauden aikana ehtinyt tulla vastaan, niin hyvässä kuin pahassa. Viimeisimmäksi jäi mieleen eiliseltä koulukäynniltä rehtori, joka sen jälkeen, kun olimme puoli tuntia jutelleet haastattelua varten, esitteli meidät vanhemmille sanoen "Tässä kaksi toimittajaa, jotka tuskin ymmärtävät sanaakaan siitä mitä nyt puhun" sekä kysyi meiltä, että oliko ekaluokkalaisten, juuri lukemaan oppilaiden lasten ääneenluku liian nopeaa meille. Että näin.

Kavereita on tullut paljon, miehiä noin yhdeksänkymmentäprosenttisesti, naiset tykkää edelleen vähän kyttyrää meidän täällä olosta. Miesseuran puutteesta ei kyllä pääse täällä gringat varmastikaan valittamaan, innokkaita kavaljeereja tuntuu välillä puskevan ovista ja ikkunoista, ja toisinaan sana "ei" tuntuu niin kovin vaikealta käsittää. Ihan kohokohta oli, kun Laura tällä viikolla sai töihin kukkalähetyksen, ilman korttia tietysti. Kuulin myös tarinaa saksalaisesta tytöstä, jolle ihailija oli soittanut päivän aikana 36 kertaa, ja kun tämä ei ollut vastannut, oli mies jatkanut soittelemista kolmen kuukauden ajan, joka ikinen päivä. Ei siis voi syyttää, etteikö yritystä riittäisi.

Viikonloppuna tiedossa on todennäköisesti grillijuhlia, luonnonpuistoa ja varmasti vähän sadetta. Se ei tunnu näillä leveyspiireillä loppuvan nyt sitten niin millään.

2 kommenttia:

  1. Mun pitää tulla kans sinne, jospa joku mullekin sit soittelis ja lähettäis kukkia :D

    Aika menee kyllä tosi nopsaa, vasta läksit sinne ja kohta tuut jo kotiin! :) Lähetkö sitte vähä tätsyn kans tsadin yöhön ku tuut takasin? :) Kylään ja saunomaan tuut ainaski! :)

    Suukkoja ja haleja!! <3 :*

    VastaaPoista
  2. Hoo, kiva kuulla että sait sieltä ekan juttunäytteen. Laminoit sen ja tuot meille tänne Suomeen pällisteltäväksi!

    Sade ei muuten lopu näiltäkään leveysasteilta.

    - Heidi

    VastaaPoista