maanantai 28. syyskuuta 2009

La primavera, por fin!

Hei olen ihan raato. Koko ajan. Johtuuko se siitä, että joudun keskittymään niin hirveästi koko päivän, jos haluan pysyä jutuissa mukana? Toinen vaihtoehto, jota itse suosin, on se, että Maggin hanoista tulevassa vedessä on liikaa klooria. Vesipullo haisee ainakin ihan uimahallille. Mitä käy, jos juo hirveästi klooria? Tähän veteen nyt ei kuitenkaan ole maakkiveden tapaan sentään pissitty.


Perjantaina kävin vähän tanssimassa taas työkavereiden kanssa. Puoli neljän aikaan mun silmät alkoi väistämättä luppaamaan, kun taas Cristianilla ja Almalla meno senkun kiihtyi. José onneksi huomasi mun puolitangossa roikkuvat silmäluomet ja toi minut kotiin. Lauantaiaamuna lähdettiin Maijan ja Miran(joo, uskokaa tai älkää, meitä on nyt neljä täällä) kanssa kiipeämään tohon ihan kaupungin keskustan lähettyvillä sijaitsevalle Cerro Ñielolille.




Koska mulla ei tietenkään ole mitään järkevää takkia tms. mukana, latasin päälle kolme paitaa ja hupparin. Päivä oli onneksi niin lämmin, että vähitellen sain kuoria kerroksia pois. Kesken kiipeämisen mulle myös iski jostain syystä kaamea jano, ja upean metsän sijasta mun mielessä pyöri kylmä tölkki kokista.


Sunnuntaina syötiin Cristin ja Patin luona asadoa, tai siis miten toi sana nyt pitäisi taivuttaa. Grilliruokaa suomeksi. Kun maha oli kohtuullisen täynnä herkkuja, pisti Pati sambakurssin pystyyn. Minä en kyllä osallistunut. Ehei, olen suomalainen ja istun kädet puuskassa mieluummin. Ensi kerralla sitten. Pati halusi kuulla suomalaista tangoa, ja löysi youtubesta 60 minutes-ohjelman videon vuodelta 1993, jossa kerrottiin, kuinka suomalaiset ovat niin sisäänpäinkääntyneitä, etteivät halua edes kätellä, tekevät eniten itsemurhia maailmassa ja ovat muutenkin niin ankeita. Tätä vuodatusta oli koristettu kuvaamalla ihmisiä murjottamassa bussissa sekä Arja Korisevalla ihanassa ysäripermiksessä. Onneksi nää täkäläiset ei ymmärrä englantia.
Tänään oli ihan selvästi kevät. Ulkona oli jopa varjossa lämmin ja ihmiset ihan eri fiiliksissä. Mercadolla lihatiskin pojat huutelivat kuningatarta ja kaikkien kadulla peräänhuutelijoitten joukkoon mahtui myös yksi suloinen poika, joka tervehti nätisti. Yleensä ne kun on jotain astetta ällöttävämpiä tapauksia. Yritän nyt imeä näitä kohteliaisuuksia itseeni ja kaivaa ne sitten muistoista, kun Suomessa joku huutelee perään jotain vähemmän imartelevaa.

3 kommenttia:

  1. Jose kuulostaa lepposalta kaverilta, se pelastaa sut aina pinteestä :)

    VastaaPoista
  2. Se on toi keskittyminen ja vieraalla kielellä kommunikointi tosi raskasta, muistan itse sen hyvinkin vielä! Pitäiskö täältä laittaa joku Suomesta kertova kiva kirja ni voisit antaa sen toimituseen luettavaksi?? Kattelin akateemisesta espanjan kielisiä Suomi-kirjoja ja oli ihan kivoja..

    VastaaPoista
  3. Kaunis kuva susta!! <3

    Tää on tehny kampäkin rohrokselta :) Oli hyvä lepoloma, syötiin juotiin ja nautittiin vaan olemisen sietämättömästä keveydestä, vaikka all inclusive-hotellissa se olikin hiukka vaikeeta :D Oon ihan pallo!! Ruoka oli niiiiiiiin hyvää ja sitä riitti! :)

    Oli kiva palata tänne takasin ku vettä tulee ku esterin perseestä ja tuulee niin kovasti että puut on vaakatasossa....

    Lisää blogia nyt kehiin, oon ihan pettyny ku 1 kirjotus oli tullu vaan viikon aikana!! :)

    Suukkoi ja halei! <3

    VastaaPoista